Edellisessä suojelusenkeliä käsittelevässä kirjoituksessa nousi esiin suojelusenkelin merkitys ihmisen persoonan vajavaisuutta täydentävänä auttajana.1 Ihmisen persoona toimii osana kehon, sielun ja hengen muodostamaa kokonaisuutta. Tässä kokonaisuudessa vaikuttaa nesteitä, joiden virtauksen oikea ohjaus on olennaista ihmisen kokonaisuuden elämän ja terveyden mahdollistamiseksi. Suojelusenkelin tehtävä on katsoa, että tämä ihmisen kokonaisuuden virtaus toimii terveellisellä tavalla. Käsittelemme tässä kolmea nestettä: verta, hikeä ja kyyneleitä. Näiden nesteiden virtaus kytkeyty niin fysiologisiin toimintoihin kuten rauhasiin kuin myös ihmisen näkymättömään puoleen, kuten ns. energiakeskuksiin, joita usein kutsutaan intialaisittain chakroiksi.2
Tärkein virtaus kuitenkin tapahtuu ihmisen sisässä elävän Jumalan kuvan – monadin – ja ihmisen persoonan välillä (persoona kytkeytyy edellä viitattujen nesteiden virtaukseen). Tämä jumalallinen virtaus ei saa olla liian voimakas, mutta ei liian vaimeakaan. Liian voimakas virtaus olisi tuhoisaa persoonalle ja veisi persoonan vapautta. Liian vaimea virtaus veisi ihmiseltä merkityksen hänen elämältään – elämä ei olisi enää pyhää. Kaikkien muiden virtausten harmoninen toiminta riippuu tästä keskeisestä jumalallisesta virtauksesta. Veri, hiki ja kyyneleet eivät ole luonteeltaan kuitenkaan pelkästään fyysisiä, vaan myös ”eteerisiä” ja ”astraalisia”. Eli fyysisen kehon lisäksi ihmisellä on ”eteerinen” elämänvoimia sisältävä keho sekä ”astraalinen” sielunvoimia sisältävä keho, joissa nämä nesteet ilmenevät fyysisen kehon lisäksi. Seuraavaksi pohdimme näiden nesteiden merkityksiä suhteessa Kalevalan kolmeen sankariin: Lemminkäiseen, Ilmariseen ja Väinämöiseen. Aloittakaamme Lemminkäisestä.
Ahti poika Saarelainen,
tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa
luona armahan emonsa
laajimman lahen perällä,
Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siinä Kauko kasvoi,
Ahti ahvenin yleni.
Tuli mies mitä parahin,
puhkesi punaverinen,
joka päästänsä pätevi,
kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vähän vialle,
tavoiltansa turmiolle:
ain’ oli naisissa eläjä,
yli öitä öitsilöissä,
noien impien iloissa,
kassapäien karkeloissa.
Kalevalan 11. runon alku esittelee Ahti Saarelaisen eli Lemminkäisen ”punaverisenä”3 miehenä, jonka kasvuiän ravintona olivat kalat.4 Pian tämän jälkeen runo kuvaa kuinka Lemminkäisen vikana on olla ”naisissa eläjä”. Tästä pääsemme suvunjatkamiseen liittyvien kysymysten äärelle. Sukupuolielinten erittämissä nesteissä verellä on keskeinen merkitys – naisilla kuukautisveren tapauksessa mutta myös miehillä siemennesteen on nähty ilmentävän verta. Esimerkiksi Aristoteleen mukaan siemenneste on miehen puhdistunutta verta.5 Samankaltainen ajatus on esitetty myös itämaisessa traditiossa. On väitetty että yksi pisara siemennestettä vastaa 40 veripisaraa.6 Seksuaalisen aktin lisäksi veren merkitys suvunjatkumisessa ilmenee verisukulaisuuden ajatuksessa. Tiettyyn sukuun, heimoon, kansaan tai ihmiskuntaan7 kuuluvat yksilöt ovat verensä kautta sukua toisilleen. Veriyhteys luonnollisestikin ilmenee selkeiten suvun tasolla ja himmeämmin ihmiskunnan tasolla. Kuitenkaan veri ei ole pelkästään fyysinen ilmiö vaan itse asiassa fyysistä verta voi esoteerisesti katsottuna jopa pitää ”langenneena” verenä ja todellinen veri on jotain yliaistillista. Vanhassa maailmassa tällainen veriyhteys oli todella merkittävässä roolissa, sillä esivanhempien koettiin elävän veressä ja tällainen kokemus voi luonnollisesti olla mahdollista vain jos veressä piilee jotain yliaistillista.8 Esimerkiksi vanhassa suomalaisessa loitsussa ”luonnon” (ihmisen suojelushaltian tai tahdon maagisen voiman) lujuus samaistetaan veren voimaan:
”minun on luontoni lujempi
veren on kiven kovuset
vanhan laivasen vahvoset”9
Sittemmin vanhassa maailmassa heimoyhteydet alkoivat menettää merkitystään ja eksogamian yleistymisen myötä tämä vanha veriyhteys alkoi siirtyä tietoisesta mielestä alitajuntaan. 10 Onpa historian saatossa mm. Skandinaviassa ollut käytäntönä myös sukurajat ylittävä veriveljeys, missä kaksi toisilleen eri sukua olevaa miestä vannoi toisilleen uskollisuuden valan tekemällää ihoonsa pienen haavan ja vuodattamalla tästä haavasta verta.11
Millä tavalla fyysisen veren ”langennut” puoli sitten vaikuttaa? Lemminkäisen hahmoa tutkimalla huomaamme, että hän on hahmona kiivas. Oli sitten kyse naisiinmenemisestä tai sotimisesta, niin voisi varmaan sanoa että Lemminkäinen seuraa verensä ”kutsua”. Tämä kiivaus on eräänlaista jalostumatonta halua joka vaikuttaa sokeana Lemminkäisen sielussa. Ongelma ei sinänsä ole tämä halu, vaan sen sokea seuraaminen. Lemminkäinen edustaakin eräänlaista ekstaattista ja jopa humalluttavaa voimaa kuten antiikin viininjumala Dionysos (ja huomattakoon viinin ja veren välinen yhteys sekä oluen merkitys eräänlaisena viininä). Lemminkäinen ei kuitenkaan jää kiinni tähän kaikkein alkeellisimpaan dionyysisen voiman ilmentymään vaan aloittaa itsensä jalostamisen tekemällä ansiotöitä. Lopulta Tuonelan joella hän kohtaa Märkähattu Karjapaimenen, joka ampuu Lemminkäisen kuoliaaksi. Märkähattu Karjapaimenta12 voinee pitää eräänlaisena Lemminkäisen varjo-olemuksena tai kaksoiskulkijana, joka kantaa sokeiden halujen karmaa itsessään. Tuonelan joelle saapuminen ja kuolema näyttäytyy eittämättä eräänlaisena vihkimyksenä, jossa Lemminkäinen puhdistautuu menneisyyden atavismin pauloista.
Lemminkäinen kuitenkin parsitaan kasaan ja hän jatkaa seikkailujaan. Lemminkäistä ei kuitenkaan kutsuta Pohjolan häihin. Ilmeisesti jokin hänessä on jäänyt vielä puhdistamatta. Tämä jokin liittyy sotimiseen. Lemminkäinen lähtee kostoretkelle Pohjolaan ja vuodattaa verta. Valitettavasti tällä on tyly seuraus, sillä lopulta kotiin palattuaan Lemminkäisen koti on poltettu kostoksi. Lemminkäinen lähtee kostoretkelle, mutta Pohjolan emäntä jäädyttää meren eikä Lemminkäisen muu auta kuin palata kotiin. Tässä eittämättä herää kysymys anteeksiannon merkityksestä. Sillä mitä iloa on kostamisesta jos ja kun saa itse samalla mitalla takaisin? Kuinka moni sota jatkuu järjettömän pitkään, koska osapuolet uskovat voittavansa sokean vihan vallassa? Ja vaikka voitto tulisi, niin millä hinnalla? Lemminkäisellä ei vaikuta olevan anteeksiantamisen kykyä. Näinpä sotiminen ja kostaminen ovat ainoat toimivalta vaikuttavat toimintamallit. Pekka Ervast on kuvannut Tähtikoulut kirjassa kuinka Uuden liiton vihkimys alkaa Mars vihkimyksellä, missä henkinen pyrkijä ”laittaa miekan omaan sydämeensä”. Tässä Ervastin metaforassa miekka kohtaa sydämen eli sen elimen mikä säätelee veren virtausta.13 Tällöin kohtaamme oman syyllisyytemme – tai ”langenneen veremme” – ja tämän tajutessamme alkaa tulla yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi nähdä perusteita muiden ihmisten syyllistämiselle (vaikka toki vanhat tavat ottavat aikansa kuollakseen). Tajuamme, että jokaisella meistä on ”verta käsissään” tai Dostojevskiläisittäin: ”jokainen on syyllinen jokaiselle”.
Sittemmin Kalevalan loppupuolella Lemminkäinen lähtee Sammon ryöstömatkalle yhdessä Ilmarisen ja Väinämöisen kanssa. Tässä ehkä voi olla mahdollista nähdä eräänlainen integraatio. Aiemmin muista Kalevaln pääsankareista erillään ollut Lemminkäinen on nyt ”samassa veneessä” Ilmarisen ja Väinämöisen kanssa.14 Toisaalta Lemminkäinen innostuu paluumatkalla lauleskelemaan epäsointuisasti herättäen Pohjolan väen unestaan. Musiikissa riitaisammatkin soinnut voivat olla ajoittain paikallaan, jotta sitten heleät soinnut voisivat soida entistäkin heleämpinä. Ehkä tämä on jollain tapaa Lemminkäisen tehtäväkin ilmentää tämänlaisia sointuja. Ilman näitä sointuja maailman kehitys ei voisi tapahtua – mutta samaan aikaan vanhoista virheistä oppien ja pyrkien kohti korkeampaa ymmärryksen astetta. Näin ilmestyy Rakkauden mysteeri sydämiimme ja kysyy: kyemmekö rakastamaan myös riitasointujen keskellä? Tässä piilee avain veren puhdistukseen ja lopulta veren vuodatuksen lakkaamiseen.15
1Käytän tässäkin kirjoituksen alussa Valentin Tombergin Meditations on Tarot kirjaa lähteenä.
2Vaikkakin se kuinka ”chakrat” on traditionaalisesti ymmärretty Intiassa voi poiketa hyvinkin paljon moderneista chakra käsityksistä.
3Se, että Lemminkäinen kuvataan punaverisenä voi olla viite siihen, että Lemminkäinen on Maan ihminen. Nimittäin jos uskoo kuvaukseen Maa planeettaa edeltäneistä planeettakehityskausista (mistä ruusu-ristiläiset kirjailijat kuten Ervast, Heindel ja Steiner ovat kertoneet), niin tällöin veri on ilmennyt hyvinkin erilaisena kaukaisessa menneisyydessaä. Vanhassa Saturnuksessa ihmiskunta oli lämpöolentoja, joiden veri oli mustaa. Sittemmin vanhassa Auringossa veri oli keltaista ja vanhassa Kuussa veri oli valkoista. Nykyisessa Maassa ihmisen veri on punaista. Punaista verta ilmenee kaikilla maan olennoilla, joilla on ns. erillinen tunneruumis eli ihmisillä ja useilla eläinlajeilla.
4Viittaavatko nämä kalat sitten Suomen luonteeseen ”tuhansien järvien maana”, johonkin muinaiseen mantereeseen tai johonkin muuhun, niin tämä jääköön pohdinnan aiheeksi.
5https://www.pbs.org/wgbh/nova/genome/her_ari.html
6https://ocoy.org/monastic-life/practice-of-brahmacharya/chapter-six-value-semen/
7Ihmiskunnan käsite on siinä mielessä mielekäs että esoteerisen tiedon mukaan kosmoksessa on olemassa useita ihmiskuntia, joten voimme puhua Maan nykyisestä ihmiskunnasta suhteessa muihin ihmiskuntiin. Maan ihmiskunta jakaa yhteisen kohtalon Kristuksessa, joka on ihmiskunnan korkeampi minä ja täydellistyneen ihmisen arkkityyppi.
8Ks. Steiner: The Occult Significance of Blood.
9Löysin tämän loitsun (https://skvr.fi/poem/skvr07215510) Timo Heikkilän kirjasta Kullervon suku.
10Rudolf Steiner mainitsee, että älyllinen ajattelu alkoi kehittyä ihmiskunnassa endogamiasta luopumisen myötä ja vanha veriyhteyteen perustuva tietoisuus korvautui älyllisellä tietoisuudella. Ymmärtääkseni Steinerin mukaan tällainen veriyhteys jäi kuitenkin vaikuttamaan ihmiskunnassa ja tämä vaikutus oli kehittävä asia kunnes 1800-luvun viimeisellä kolmanneksella ihmiskunta sai uuden tehtävän vapaan henkisen yksilöllisyyden realisoimiseksi henkistämällä tämä maallisuuteen sidottu älyllinen ajattelu (tämä osaltaan liittyy sydämen ja käpyrauhasen välillä olevaan eteeriseen virtaukseen missä veri eterisoituu). Samalla vanha veriyhteys menetti sen merkityksen mikä sillä oli aikaisemmin ollut ja veriyhteys siirtyi atavististen voimien piiriin. Uudeksi tehtäväksi tuli korvata vanha veriyhteys suoralla yhteydellä Kristukseen niin yksilöllisellä, kansallisella kuin ihmiskunnallisella tasolla – Pyhän Graalin realisoiminen. Voisi puhua veren alkemiallisesta eterisaatiosta yhteydessä Kristuksen eteeriseen vereen, joka aikoinaan vuodatettiin planeetallemme Golgatan kukkualla. Se mikä aiemmin oli harvojen vihittyjen tehtävä esimerkiksi keskiajan Graalin mysteereissä, tuli nyt tietyllä tapaa koko ihmiskunnan yleiseksi tehtäväksi. Tällä kaikella on ollut järisyttävä vaikutus eikä taida olla sattumaa kuinka paljon maailmamme on muuttunut niin hyvässä kuin pahassa viimeisen noin 150 vuoden aikana. Tämän valossa ei välttämättä sekään liene sattumaa, että Richard Wagner sai ideansa Graalia käsittelevään Parsifal oopperaan vuonna 1857 ja ooppera julkaistiin vuonna 1882 – ehkäpä eräänlaisena uuden ajan ”alkusoittona”? Suuret taitelijat ovat usein myös suuria profeettoja.
11Tähän liittyen mieleeni muistuu Lemminkäisen ja hänen soturikumppaninsa Tieran välinen suhde vaikka en huomaa viitettä siihen että kyseessä välttämättä olisi tällainen veriveljeys.
12Mainittakoon myös Märkähattu Karjapaimenen sukurutsan synti – vaikka Kalevala ei tähän ehkä varsinaisesti viittaa yleisessä sukulinjoihin liittyvässä merkityksessä. Veri ei langenneena kanna vain omaa henkilökohtaista egoismiamme vaan sitoo meidät kiinni esivanhempiemme ja jopa kansakuntien synteihin, traumoihin ja muihin taipumuksiin, jotka eivät liity itseemme. Veri sitoo itsemme kiinni kollektiivisuuteen alitajuisilla tavoilla ja nämä kollektiiviset taipumukset sitovat vapauttamme. Tästä ”lunaarisesta” sukulinjojen sitoumuksista vapautuminen saattaa meidän ”solaariselle” henkisen vapauden alueelle, joka on samalla henkisen veljeyden alue. Toisaalta asiaa ei pidä nähdä dualistisesti, sillä sukulinjamme kantavat valtavan määrän viisautta ja verisukulaisuus on kaikesta huolimatta ollut merkittävä rakkauden muoto, joka hyvällä tavalla on liittänyt meidät osaksi Maata.
13(Tahdon) miekka on myös tietäjän ”luonnon” vertauskuva (ks. aiemmin mainittu loitsu): ”miekka välkkyypi verestä, jolla pieksän hiitolaisen” (https://skvr.fi/poem/skvr07216700).
14Tai kuten Tomberg viittaa: ”Mysteeri, minä toistan, on kokonainen ja erottamaton: kyyneleet, hiki ja veri – kihlat, koetus ja häät – usko, toivo ja rakkaus”
15Steiner on viitannut, että nykyiseen Maan planeettakehitysvaiheen sisälle kätkeytyy kaksi muuta planeettaa: Mars ja Merkurius. Sotaisa Mars vaikuttaa Maan kehityksen alkuvaiheessa, mutta myöhemmässä vaiheessa Maa siirtyy Merkuriuksen veljelliseen piiriin. Punaisen planeetan verevä voima takaa itsenäistymisen ja tietyssä mielessä Lemminkäisen voima sisältää tällaisen itsenäisyyden kaipuun. Eritoten Lemminkäisen toinen nimi Kaukomieli voi tuoda tällaisen aspektin mieleen. Mainittakoon sekin, että planeetoista puhuessamme emme viittaa fyysisiin taivaankappaleisiin, vaan henkisiin taivaankappaleisiin ja arkkityyppeihin, joilla tosin on fyysinen vastaavuus.
Taivaanmalja 