MAAN SUOLA

13. ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”

Suolalla on perinteisessä esoteerisessa ajattelussa nähty olevan merkityksensä mm. järjen periaatteena, joten tässä vuorisaarnan jakeessa mm. esitetään, että näitä ohjeita seuraavat ihmiset ovat erityisen järkeviä ja loogisia ihmisiä, joiden tehtävänä on toimia maan päällä sen rationaalisesti asioita järjestävinä ihmisinä, olematta kuitenkaan rationalisteja; huomaamme yhteyden sanojen järki ja järjestys välillä, ja siten tässä voidaan ehkäpä viitata monien muiden asioiden ohella siihen, että maan suolana toimiva ihminen pyrkii yhdessä muiden kaltaistensa kanssa järjestämään maan olot mahdollisimman hyviksi ja tuomaan ikään kuin ”taivaan valtakunnan järjestyksen maan päälle”. Tämä ei tarkoita, että Kristuksen oppilaat välttämättä olisivat maailmallisia, yhteiskunnallisia ja poliittisia johtajia – sekään ei tietysti ole täysin poissuljettua, sillä ovathan he maailmassa vaikkakaan eivät maailmasta – vaan heidän tehtävänään on ikään kuin välittää Maailmanjärjen impulssi maailmaan ja ihmiskuntaan mitä erilaisimmin tavoin – taiteen, kulttuurin, sivistyksen ja hengellisyyden keinoin.

Suolan yksi toinen merkitysyhteyksistä hermetiikassa on ruumis ja sen yhteys maa-elementtiin muiden elementtien yhteensitovana periaatteena, ikään kuin ruumiillistumisen vertauskuvana. Maa ja aine ovat puolestaan älyn ja maailmanjärjen kaavailemaa dynamiikkaa. Suolan tehtävä ravinnossa puolestaan on tuoda ruuan oma ominaismaku esiin ja voimistaa sitä; voimme ehkä huomata, että ”maan suola” merkitsee tässä symboliikassa mm. sitä, että se tuo ”makua” ts. merkitystä maalliseen vaellukseen; nihilisteiksi me tulemme ellemme näe elämällä olevan syvempää merkitystä. Näitä merkitysyhteyksiä pohtimalla jakeen lausahduksesta voidaan uuttaa monenlaisia erilaisia vastaavuuksia ja tarkoituksia; kuten on aina syvällisissä hengellisissä teksteissä, on niissä monia erilaisia merkityksiä rinnakkain. Sanotaan jopa, että tärkeimpiä kohtia voidaan avata erilaisilla avaimilla vertauskuvallisesti ”seitsemän kertaa seitsemän”.

Myös kristinuskolle ja erityisesti järjestäytyneille kirkoille on historian saatossa käynyt laajalti siten, että ne eivät käytännössä toimi ”maan suolana”; erityisesti esoteerisen, mystillisen kristinuskon ja kirkon välillä on ollut juopa ja railo viimeistään Nikean kirkolliskokouksesta lähtien. Niinpä voimme hyvin sanoa, että maailman kristityt eivät laajalti katsoen tunne enää Kristuksen opetuksen syvimpiä aspekteja vaan ovat juoneet korkeintaan linnunmaitoa vahvan lihan syömisen sijaan. Samoin kirkon ja sen edustajien kyky ja ymmärrys aikakautisista prosesseista johtuen on johtanut siihen, että suola on muuttunut mauttomaksi eikä oikein enää kelpaa muuhun kuin sen poisheittämiseen ja ihmisten tallottavaksi tulemiseen – tyhjänä kaikuvat kirkkomme, jotka ovat säilyttäneet jonkinlaisen Kristuksen muumion, ovat tästä erinomainen esimerkki. Tästä johtuu myös osittain se, että ihmiset ovat heittäneet laajalti lapsen pesuveden mukana pois, koska he eivät ole nähneet henkisissä opetuksissa mitään järkeä vaan ne näyttäytyvät ihmisille korkeintaan jonkinlaisina ulkokohtaisen uskonnollisen moralismin koristeltuun hauta-arkkuun kirjailtuina kauniina valheina.

Tradition syvimmät aspektit ovat olleet jo kauan hukassa, ja ensimmäisenä ne katosivat opin edustajissa itsessään viimeistään keskiajan päättymisen jälkeen, ja tuon unohtumisen ja katoamisen seurauksena me voimme nähdä kuinka kristinuskon edustajat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta eivät enää kyenneet esim. tieteen ja sekularisaation noustessa esittää henkistä opetusta ymmärrettävällä tavalla siten, että modernin maailman traditiota tuhoavat aspektit eivät olisi välttämättä saaneet niin merkittävää roolia maailmahistoriassa kuin on käynyt. Tämä on tietenkin tragedia monella tapaa, mutta samalla voimme nähdä siinä mustan ajan impulssin ”loogisen” toimimisen, vaikka tuo logiikka onkin suurelta osin demonista laatua.

Nykyajalle tultaessa esim. kotimaassamme luterilainen kirkko on siinä määrin menettänyt suolansa – jos sillä sitä on koskaan ollutkaan – että kirkko näkee nähtävästi tärkeimmäksi tehtäväkseen sosiaalisen maailman ja tuuliviirin lailla erilaisten yhteiskunnallisten trendien ja ilmiöiden perässä juoksemisen aina siihen saakka, että se antaa kädenojennuksensa modernin maailman täysin anti-traditionaalisille ja hajaannuttaville elementeille, ilmeisesti suurelta osin pitääkseen kansan uskollisina kirkollisveron maksajina, jotta kirkko voisi jatkaa toimintaansa. Päätepiste mädätykselle on annettu ehkä aivan viime aikoina, kun kirkko hehkuttaa Käärijän tapaista ilmiötä innoissaan; tätäkö kristityt todella haluavat? Emme halua liikaa ruoskia kirkkoa, sillä on myös oma joskin hyvin rajoittunut tehtävänsä, mutta suuressa määrin se ei enää toteuta sitä tehtävää mikä sillä ideaalisesti olisi, vaan kirkko on muuttunut kaiken maailman kivojen humanististen ja maailmallisten asioiden huolenpitäjäksi aina siihen pisteeseen saakka, että se näkee ilmeisesti tärkeimmäksi tehtäväkseen sellaiset toiminta-alueet, jotka eivät eroa millään tavalla täysin sekulaarista ja humanistisesta hyväntekeväisyysjärjestöstä. Emme halua olla liian kriittisiä tällaisia ilmiöitä kohtaan sinänsä, mutta huomautamme kuitenkin siitä, että kirkon funktio maailmassa tulisi olla ensisijaisesti taivaan valtakunnan edustajana maan päällä, ja politisoitunut ja sekularisoitunut kiva-kirkko edustaa lähinnä todellisen temppelin irvikuvaa. Todellakin kaivattaisiin uutta Kristusta heittämään rahanvaihtajat ja kyyhkysten kaupittelijat ulos temppelistä.

Voidaan esimerkiksi ajatella, että jossain vaiheessa maailmanhistoriaa olisi kirkolle voinut olla hyväksi ikään kuin insuloida sen opetuksen olennaisin ydin ulkomaailman vaikutteilta, ei millään fundamentalistisella ja dogmaattisella tavalla, vaan siten ettei tuo vertauskuvallinen suola olisi muuttunut mauttomaksi, mutta kuten sanoimme, Tradition ydin katosi ensimmäisenä vähintäänkin eksoteeristen edustajiensa parissa, joten tämä viimeisin asia on silkkaa spekulaatiota. Voimme ehkä ajatella, että jossain harvoissa mystillisissä piireissä on säilytetty esoteerista opetusta tarkoin myös näille ajoille saakka, mutta sen merkitys maailmaan laajalti on ollut ehkä esoteerisin kuin koskaan aiemmin eikä se ole sellaisenaan kyennyt toimimaan ”maan suolana” ihmiskunnassa, ja useinkin se on toiminut kirkollisten piirien ulkopuolella aina edustajiensa vainoamiseen ja lahtaamiseen saakka.

Voimme ehkä olettaa, että erilaisten esoteeristen profetioiden tavoin nämä sisäiset opetukset tuleva kääriytymään esiin tulevalla ajalla erilaisissa esoteerisissa ryhmittymissä, jotka pyrkivät toteuttamaan tehtäväänsä Guénonin mainitsemana ”uutena eliittinä”, eräänlaisena mystillisenä välittäjänä maailman ja ylimaailman välillä kansojensa parissa, vertautuen muinaisen maailman shamaanin rooliin kansansa sielun tuntijana, ja joiden tehtävä uudella ajalla olisi toimia sen ”ylimmäisinä pappeina”. Tällöin se merkitsisi sitä, että tuo vertauskuvallinen suola on kuitenkin siirtynyt viimeistäänkin pois kirkon piiristä lähes kokonaan, ellei sitten tapahdu jotain ilmestyksen omaista ihmettä, ja tällä hetkellä lähinnä suurta karille ajavaa laivaa vastaava tai ehkä jo karille ajanut ja uppoava kirkko kykenisikin muuttamaan kurssiaan ja toimimaan jälleen maailmassa aktuaalisena ylöspäin johtavana voimana, joka osaisi esimerkiksi jakaa aikakautista opetusta ihmiskunnalle ymmärrettävässä muodossa, tuomaan merkitystä ihmisten maailmallisiin ponnisteluihin; toki tämä vaatii myös sen, että ihmiskunnassa itsessään herää yksilöiden omakohtaisten ponnistusten myötä korkeampi äly ja ”merkityksen pyhä henki”, jonka avulla henkisiä opetuksia voidaan ymmärtää – kunhan muistamme ensin ”kolkuttaa”.